Tiia taitelee blogi vietti muutaman vuoden hiljaiseloa, nyt taas elossa ja mukana "seikkailee" 6v. Waldo Paljon on elämässä tapahtunut....Sulo bullin kuolema ja myöskin mummo Weera lähti sateenkaarisillalle 13,5 v iässä.

Tervetuloa Waldon blogiin

Olen vuonna 2010 syntynyt Bullterrieri uros. Asun omistajani Tiian kanssa Vantaan Varistossa. Omistajani hiukan avittaa tässä kirjottelussa, kun omat tassut ei näppäimistölle mahdu :)

 

 Synnyin Paraisilla 6v sitten Balliol kennelin 5 pennun kakara katraaseen. Hui hulinaa 8vko:sena muutin 1. omistajalleni Turkuun. Yhteiselo ei sitten vissiin ollut nuoren omistajan mielestä niin auvoista mitä koirakirjat oli rodustamme antaneet ymmärtää ja minä sain lähtöpassit...

 Sitten astui kuvioihin tämän blogin thö Boss Tiia. 8kk ikäisenä mut "pakattiin" pösön takapenkille kera ruokasäkin ja hlökohtaisten tavaroideni ja matka Helsinkiin alkoi- koeajalle.

Ja sitä koeaikaa on nyt sitten kestäny yli 5 v.

 Kyllähän toi nainen aina välillä uhkailee palauttavansa mut sinne mistä tulinkin...jonnin joutavaa uhkailua....Itkuhan sille tulisi.

 

 Alkutaival meillä oli aikasen railakasta, olin kuriton ja villi nuori mies. Mutta hyvin toi boss sai mut ruotuun. Välillä toi nainen istui mun paallä pyörätiellä, välillä istuin nurkassa mietiskelemässä maailman menoa. Mut aika yhteiskuntakelpoinen musta kuiteskin tuli. Muita uroksia kohtaan mulla on kuulemma tunnevamma....no hei mun hoodit ja lyylit :)

 

Terveyden kanssa on ollut isojakin ongelmia "nuoresta" iästä huolimatta. On kuvattu vatsaa, epäilty vierasesinettä ja löydettiin spondyloosi,

Silmätulehduksen takia käytiin eläinlääkärissä...sydämen sivuääni 3/6 ja siitä ultratutkimuksiin ja omistajan itkulla ei ollut loppua ,kun selvisi että mulla on sydänvikakin...Kyllä toi mamma on jo asiaan sopeutunu...mä saan joka ilta lääkkeen tai siis luulen saavani vain juustoa...joka ilta 21.00 ja siitä pidän huolen ett näin tapahtuu.Siirrelkää kelloja kuinka tykkäätte ei haittaa I know.

 

No jottei vikalistani jäisi liian lyhyeksi...lisätään vielä selkänikamassa oleva pullistuma. Ne valkotakkiset laittoi tajun vex ja työnsi mut tuubiin...ja taas itkettiin, en tiedä tuliko itku kustannuksista vai diagnoosista. Mut enää en mee noin kivuliaaseen toimenpiteeseen mistä pitää viä maksaakin. Parit verikorva keissitkin täs on koettu, mutta aina on selvitty. me ollaan ton muikkelin kans aika hyvä tiimi. Niin kauan mennään kunnes sydänkäyrä on suora.

 

Tää bloggaus alkoi mamman tutkintotyön innoittamana ja kuulemma jatkuukin...sometähteyttä ootellessa.

 

Waldo